maanantai 28. helmikuuta 2011


























Vähän liikaa hoidettavia juttuja, lasten juttuja, omia juttuja, miehen juttuja, eläinten juttuja, talon remppoja, en pysy perässä, unohtelen.


Metsässä ajattelin, että teen yhden asian kerrallaan. Helpotti vähän.

keskiviikko 23. helmikuuta 2011
























Pikku kissa toi lahjan, kuolleen päästäisen. Tavallisesti kissat  jättävät lahjat pihalle tai ulkoportaille, mutta nyt lahja oli tuotu sisälle eteiseen. Ehkä se oli tarkoitettu koiralle. Ainakin koira ilahtui siitä kovasti ja nappasi sen äkkiä suuhun. 


Minä, kiittämätön, lennätän aina päästäislahjat kriikunapuiden taakse pöpelikköön. Ennen hautasin päästäiset, mutta sitten niitä alkoi tulla niin usein. Kriikunapuun taakse tämäkin lahja lensi, kun olin ensin juossut koiran perässä ympäri taloa. Karu loppu, mutta ehkä sillä päästäisellä oli hyvä elämä. 


tiistai 22. helmikuuta 2011


















Kuopuksen kanssa leikitty, pelattu, luettu...

Isommat sisarukset lähtivät hiihtolomareissulle ja nyt tarvitaan äidin ohjelmatoimistoa melkein koko ajan. 

Mutta hämmästyttävän vähän menee ruokaa, kun suita on vain kolme.


















lauantai 19. helmikuuta 2011
























Puolikuntoinen, ei oikein terve, ei kunnolla kipeäkään. Monta kuppia kuumaa teetä, istuskelua uunin kyljessä, sohvalla lojumista. Ulkona kultainen aurinko ja kauhean kylmä.

torstai 17. helmikuuta 2011


























Aurinko kiipeää puiden oksille, sanoi kuopus aamulla kun aurinko nousi puiden takaa. 
Koira katsoi ikkunasta kun lähdimme. Ikkunassa se oli vielä silloinkin kun palasin.

tiistai 15. helmikuuta 2011
























Yöllä oli kirkas kuutamo ja niin kylmä, että iso kissakin oli yön sisällä. Päivällä oli taas kirkas aurinko ja iso kissa lähti kanssamme ulos. Kahlattiin lumessa jonossa; kissa, koira, kuopus ja minä. Sitten kissa kyllästyi ja lähti omille retkilleen. Koira olisi halunnut lähteä mukaan.

lauantai 12. helmikuuta 2011













































Mummin ja vaarin odotusta. Ulkoilua, aurinkoa ja lasagnea.
Kaksi pienintä sovussa melkein koko päivän. Vähän riitaa kuitenkin, kauhea huuto ja kolina kuului yläkerrasta: Ne on mun legopikkuhousut! 


Legopikkuhousut? Selvisi, että ne on lego-ukkelin lyhyemmät jalat. Ja meillä on vain yhdet sellaiset.

torstai 10. helmikuuta 2011

























Yöllä oli kova pakkanen, piti jättää vesihana tiputtamaan, ettei putket jäädy. Päivällä aurinko loisti ja ihan lämmitti jo. 

keskiviikko 9. helmikuuta 2011

















































Mietin tänään vähän siementilauksia. Päätin istuttaa lisää puitakin. Jos maa vielä joskus tulee näkyviin.



maanantai 7. helmikuuta 2011

sunnuntai 6. helmikuuta 2011
























Iltapäivällä tuli aurinko.
Joku vaaniskeli pyykkikorissa pesukoneen päällä. Nukahti sitten koneen hurinaan.

torstai 3. helmikuuta 2011

























Aamuyöllä kello neljä kuopus heräsi ja oli sitä mieltä että olisi jo aika nousta. Iso kissa halusi päästä ulos. Koirakin olisi lähtenyt mukaan. Ihme aamuyönkukkujia.


Päivästä tuli hämärä, pyrytti. Vähän haukotutti.

keskiviikko 2. helmikuuta 2011
















Palelin kamalasti vaikka sisämittari näytti +20°C. Ulkona nollakeli, tuntui turhalta lämmittää uunia päivällä. Villapeittoasu sentään auttoi. 

tiistai 1. helmikuuta 2011


Hiljaisuus talossa aamuhulabaloon jälkeen. Hetki aikaa tehdä keskittymistä vaativat hommat. Iltapäivällä taas menoa ja meininkiä.