keskiviikko 23. tammikuuta 2013

lauantai 19. tammikuuta 2013


























Tulppaanit muistuttavat, että kevätkin kai joskus tulee.

Yöllä oli -30°C ja putket jäätyivät. Puoli päivää ilman vettä, aika hankalaa. Omin konstein ei tällä kertaa selvitty, onneksi putkimies tuli apuun. 

perjantai 18. tammikuuta 2013


























Amaryllis kukkii ja kukkii. Kerran se rojahtikin kukkien painosta ja varsi katkesi, mutta sipulista kasvaa uusi nuppuinen varsi. Pitkä ilo!

torstai 10. tammikuuta 2013

























"Kello on viiskytkaks, nyt on aamu!" kailotti kuopus varhain aamulla. 
Aamu-uninen äiti ei kyllä millään saa silmiä auki kello viiskytkahdelta.


tiistai 8. tammikuuta 2013



























Postilaatikosta löytyi kutistunut Hesari. Kestää varmaan hetken tottua siihen.

Suklaata ollaan syöty ihan liikaa, se on loppu nyt. Malja terveellisemmälle elämälle, mustikkaiset smoothiet!

tiistai 1. tammikuuta 2013





























Uuden vuoden sää: märkää ja kauhean liukasta. 
Ehkä parasta ottaa mallia pikku kissasta: välttää ulkoilua, torkkua sohvalla. 

Onnellista uutta vuotta 2013!